maanantai 24. helmikuuta 2014

Keräilijälle laukku Pokemon-pelikorteista


Yksi erilaisimmista tilaustöistä, joita olemme saaneet tehdä, on ollut laukun tekeminen Pokemon-keräilykorteista. Annetaanpa tällä kertaa kuvien kertoa tarinansa.







maanantai 10. helmikuuta 2014

Rentoa meininkiä Tukholman huonekalumessuilla


Olimme Hannan kanssa tutustumassa ensimmäistä kertaa Tukholman huonekalumessuille eli Stockholm Furniture Fair & Northern Light2014 -messuille. Reissun tarkoituksena oli etsiä meille uusia tavarantoimittajia eli tuotteita myyntiin. Tässä ehkä voidaan siis jo vinkata, että olemme laajentamassa liikettämme ja tuotevalikoimaamme. Huhtikuussa avaamme uusissa liiketiloissa lifestyle-myymälän, jossa on laukkujen ja pussukoiden ja muiden tuotteidemme lisäksi myös huonekaluja ja sisustustavaraa.

Tukholman messuilta jäi käteen muutamia hyviä juttuja ja mahdollisia yhteistyökumppaneita. Luultavasti jotakin messuilta käteen jäänyttä tullaan näkemään myös liikkeessämme. Tosin ihan niin paljon nähtävää ei meille ollut kuin olimme kuvitelleet.

Tässä kuvakollaasia messuilta sekä myös tuotteista, jotka iskivät eniten silmään. Jonkin verran industrial-tyyliäkin oli esillä.






















































Jos tässä ei ole hyviä elämänohjeita, niin missä sitten?!? 






































Jonkin verran esillä oli pastellivärejä ja toisaalta metallista tehtyjä tuotteita. Matoissa puolestaan iskivät turkkilaiset Kilim-matot.


































Päivän lounas eli hampurilainen ei ollut niin kovin suuri ilo silmälle eikä myöskään makuhermoille…  ;-)



















Makuhermoihin iski enemmän skumppa, jossa lukee ehkä hieman provosoivasti ”tenuta”.





















Kun nyt ihan luvalla sai koskea, niin pitihän sitä vähän puristella! Rennolla meiningillä!

torstai 6. helmikuuta 2014

Sibbeä pukkaa...

Ensi vuonna eli 2015 juhlitaan Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää ja sehän tarkoittaa sitä, että Hämeenlinna valmistautuu juhlistamaan Sibeliusta oikein kunnolla. Sibeliushan on syntynyt Hämeenlinnassa, jos ette tietäneet. Hämeenlinnalaiset yritykset, yhdistykset, kaupunki sekä monet muut suunnittelevat erilaisia Sibelius -tuotteita, tapahtumia, konsertteja ja kaikkea hienoa, mikä vaan liittyy tähän lahjakkaaseen Jean Sibeliukseen.

Mekin saimme mielenkiintoisen tilauksen liittyen Sibeliukseen ja tulevaan juhlavuoteen. Juhlavuotta varten on suunniteltu tyylikkäitä Sibelius -julisteita, joista valmistimme hienot ja käytännölliset olkalaukut Hämeenlinnan valtuustolle 100-vuotisjuhlakokousta varten.

Meille tuli hieman kiire tuotannon kanssa, koska saimme noin kolme viikkoa toimitusaikaa 120 laukulle.
Mutta hienosti saimme kaikki valmiiksi.


Ensin oli julisteita iso pino ja sitten oli laukkuja vieläkin isompi pino.

Laukusta tuli todella makee unisex -mallinen olkalaukku.

Teemme mahdollisesti ensi vuodeksi Sibeliuksen nuoteista erilaisia tuotteita.